Akryyli 150x100cm Lapsuudessani Kuusi soi ennen kuin osasin itse sitä soittaa. Siskoni sormissa Sibeliuksen sävel kulki huoneen halki ja vei minut metsään – siihen tuttuun lähimetsään, josta poimimme lapsina suuret kimput kieloja.Minäkin halusin joskus oppia soittamaan Kuusen. Vuodet kuitenkin kulkivat, eikä sävel koskaan löytänyt tietään omiin sormiini. Se jäi jonnekin sisälleni odottamaan.Kun sitten kuuntelin sitä maalatessani, ymmärsin, ettei minun ehkä tarvinnutkaan soittaa sitä. Saatoin maalata sen.Niin syntyi tämä metsä: valosta ja varjosta, Sibeliuksen sävelistä ja lapsuuden muistoista. Ja aivan kuin itsestään metsän hämärään ilmestyivät kielot – Suomen kansalliskukat ja samalla minun lapsuuteni kukat.Kuusi on minulle maalaus siitä, kuinka jokin kauan mukana kulkenut sävel voi lopulta löytää oman tapansa tulla näkyväksi.
